Kirja-arvio: Päivä jona maailma pimeni
Tuomas Riekkisen Ihmisen sydän rinnassaan (BoD, 2023) on tumma dystoppinen tarina, joka sijoittuu 2300-luvun Rovaniemelle. Tarinan keskiössä on kaksi ystävystä, Andi (oikealta nimeltään Antti) ja Tibet.
Vuonna 2099 Antti ja Tibet pyörittävät Rovaniemellä kahvilaa. Kaksikon arki etenee omalla painollaan ja elämässä suurin huoli vaikuttaa olevan Andin Honda, jota ei ole katsastettu, ja jota Andi ajaa luvatta. Kaverusten arjen rikkoo äkillisesti huutavat sireenit, jotka kertovat suuresta, kaikkialle ulottuvasta ja kaikkiin kohdistuvasta vaarasta. Andi ja Tibet ajavatkin Hondalla mahdollisimman nopeasti pommisuojan kaltaiseen turvapaikkaan, holviin. Holvissa kaveruksilla on Andin ymmärryksen mukaan mahdollisuus suojautua suuronnettomuudelta hibernaatiosäiliöiden avulla, joissa ihmiset vaipuvat horrostilaan odottamaan ulkomaailman parempia olosuhteita.
Andi ja Tibet heräävät hibernaatiosta eri aikoihin. Andi herää vuonna 2299, eli 200 vuotta "Viimeisen päivän" jälkeen, jolloin maailmasta tuli äkillisesti pimeä ja ahdas paikka elää. Tibet pääsee ulos säiliöstä vuonna 2329, eli 30 vuotta Andin jälkeen. Ystävykset heräävätkin varsin erilaiseen maailmaan, jossa Rovaniemestä on tullut "Valon alue" pimeää ulkomaailmaa vastaan. Pimeä on kaikille uhka, sillä jokin viimeisen päivän katastrofista on saanut ilman pilaantumaan hengityskelvottomaksi ja myrkyille altistuneet eläimet mutatoitumaan vaarallisiksi olennoiksi.
Ihmisen sydän rinnassaan loikkii ajallisesti eri vuosikymmenissä sen mukaan, kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Osa lukijoista voi kokea tämän raskaaksi, mutta minua ei tämä tyyliseikka henkilökohtaisesti häirinnyt, onhan vuosikymmen selvästi ilmaistu jokaisen luvun otsikossa. Tyylillisesti tarina on tumma ja paikoin raaka, eihän tarinan maalaama maailma ole erityisen helppo paikka elää. Yksi tarinan keskeisimmistä mysteereistä pyörii kysymyksen ympärillä siitä, onko Rovaniemen ulkopuolella enää muita ihmisiä lainkaan. Se on mysteeri, joka ajaa erityisesti Tibetiä eteenpäin. Tibet nimittäin heräsi maailmaan, jossa hän aistii asioiden olevan huonolla tolalla, vaikkei kukaan siitä oikein uskalla puhua. Tibetin aikana Rovaniemeä myös hallitsee rautaisin ottein Rubiinityranni ja tyrannin uskollinen, teknisesti erittäin kehittynyt androidipalvelija Sepsis.
Tartuin Ihmisen sydän rinnassaan -teokseen, koska dystooppiset maailmat kiehtovat minua. Minua kiinnostaa kysymys ihmisyyden rajasta ja mihin se halutaan vetää, ja tätä teemaa käsitellään tässä teoksessa perinteisen hyvä/paha-, valo/pimeä-asetelman kautta. Jos minua oltaisiin pyydetty tarinan esilukijaksi, olisin todennäköisesti suositellut paria muutosta käsikirjoituksen rakenteeseen sekä poistanut muutamia tekstikappaleita sieltä täältä. Olisin myös haastanut kirjailijaa harkitsemaan olisiko tarinan suuri ympäristökatastrofi kaivannut selityksen (mikä oli kyllä hyvin mietitty selitys), vai olisiko katastrofi pitänyt jättää avoimeksi. Luku, jossa katastrofin taustat viimein kerrotaan tuntui nimittäin vähän irralliselta muuhun kokonaisuuteen nähden. Tämä on kuitenkin makuasia, sillä osa lukijoista odottaa, että asiat selitetään auki, osa taas sallii taustamysteereiden jäävän mysteereiksi.
Kaiken kaikkiaan Ihmisen sydän rinnassaan tarjoili minulle, dystopian ystävälle, kiinnostavan kurkistuksen dystooppiseen tulevaisuuteen, jossa hyvät ystävykset joutuvat navigoimaan parhaimpansa mukaan maailmassa, joka on heille vieras, ja jossa he ilman toisiaan, ilman toistensa tasapainottavaa vaikutusta ajautuvat lähes väistämättä eri suuntiin.
Raita
Indieklubi